XXXXXUsein me eletään omassa kuplassa huomaamatta sitä itse. Ei siksi, että oltais välinpitämättömiä, vaan siksi että arki vie mukanaan.
Kategoria: Uncategorized
-
Elämisen kuplasta ulos
Usein me eletään omassa kuplassa huomaamatta sitä itse. Ei siksi, että oltais välinpitämättömiä, vaan siksi että arki vie mukanaan.

Tehdään asioita, koska niin on aina tehty. Herätään, hoidetaan, vastataan, jatketaan. Ja keho yrittää koko ajan sanoa jotain, mutta se jää taustahälyksi. Ensin se on pientä. Väsymystä, jota paikkaat kahvilla. Ärtymystä, jonka selität kiireellä. Huonoa oloa, jolle et ehdi antaa nimeä. Ja koska mikään ei varsinaisesti kaadu, jatkat. Ajattelet, että tämä menee ohi. Että kohta on rauhallisempaa.
Kupla syntyy juuri tästä. Siitä, että arki toimii tarpeeksi hyvin, vaikka sinä et voi hyvin. Keho ei huuda heti. Se kuiskaa pitkään. Ja usein vasta silloin, kun se pakottaa pysähtymään, tajutaan että se yritti kertoa jo kauan sitten.
Ehkä vaikeinta ei ole pysähtyminen, vaan myöntäminen että tämä tahti ei ole minulle hyvä. Että en ole vain “laiska” tai “heikko”. että keho ei ole este, vaan mittari.
Ja ehkä kaikkein armollisin kysymys ei ole “Miksi en jaksanut?” vaan “Miksi en kuunnellut aikaisemmin?”Kun pysähdyt ja kuulet kehosi viestin, mitään suurta ei välttämättä tapahdu heti. Ei tule valaistumista eikä selkeää ratkaisua. Tulee vain tunne: en voi jatkaa ihan näin. Se voi olla pettymys. Koska olisit ehkä toivonut, että keho sanoo: lepää viikonloppu ja jatka sitten normaalisti.
Mutta joskus viesti on epämukavampi. Se koskee tahtia, rajoja, odotuksia. Ja asioita, joita et ole halunnut kyseenalaistaa. Silloin seuraava askel ei ole korjaaminen, vaan kuunteleminen pidempään. Ei yksi pysähdys, vaan useampi pieni hetki, joissa et heti paikkaa oloa tekemisellä.Moni kysyy tässä kohtaa: “Mitä mun pitäisi muuttaa?” Ehkä parempi kysymys on ensin: “Mistä en voi enää tinkiä?”
Kun alat kuulla kehoa, alat usein myös huomaamaan, kuinka paljon olet sivuuttanut itseäsi arjen nimissä. Ei pahantahtoisuudesta, vaan tottumuksesta. Ja se voi tuntua surulliselta. Tai helpottavalta. Tai molemmilta samaan aikaan.
Usein keho ei pyydä suurta elämänmuutosta. Se pyytää rehellisyyttä. Myöntämistä, että tämä ei ole enää ihan totta minulle. Ja siitä alkaa jotain pientä mutta merkittävää: yksi raja, yksi ei, yksi tauko ilman selittelyä
Ei siksi, että olisit luovuttamassa. Vaan siksi, että olet viimein kuuntelemassa. Usein keho ei pyydä suuria päätöksiä. Se ei vaadi irtiottoa tai uutta elämää. Se pyytää pieniä asioita. Että menet ajoissa nukkumaan. Että et vastaa yhteen viestiin heti. Että myönnät itsellesi olevasi väsynyt.
Ja ehkä juuri siinä on se muutos.Ei siinä, että kaikki menee uusiksi, vaan siinä, että lakkaat selittämästä itsellesi pois sen, minkä jo tunnet. Se riittää alkuun
-
Multitaskaamisen kauneus
Multitaskaamisesta puhutaan usein kuin se olisi vika.
Sanotaan, että pitäisi keskittyä yhteen asiaan kerrallaan.
Että monta asiaa yhtä aikaa tarkoittaa hajanaisuutta.Mutta arjessa se ei näytä tältä. Arjessa teet asioita päällekkäin, ilman että ajattelet sitä sen enempää. Keität kahvia ja kuuntelet lasta.
Pyyhit pöytää ja mietit, mitä huomenna pitää muistaa.
Vastaat viestiin ja tajuat samalla, että olet väsynyt.Tämä ei näytä miltään erikoiselta. Ei onnistumiselta. Tämä näyttää ihan tavalliselta päivältä.
Usein ihaillaan ihmisiä, jotka saavat paljon aikaan. Niitä, joilla on tuloksia ja aikataulut hallussa. Siitä saa kehuja. Arjesta ei saa.
Arki toistuu ja päivä muistuttaa helposti eilistä. Joskus tulee ajatus, että mitä minä edes teen. Vaikka koko ajan teet. Pidät asioita käynnissä.
Muistat, huolehdit, suunnittelet.
Sellaisia juttuja, joita ei oikein voi listata.Kukaan ei tule sanomaan:
“Huomasin, että pidit tänään monta asiaa kasassa.”
“Huomasin, että jaksoit, vaikka väsytti.” Mutta sanomattomuus ei tarkoita, ettei teoillasi olisi merkitystä.
Teet juuri sen, mitä tarvitaan.Ja ehkä se, mikä tuntuu sinusta tavalliselta, onkin enemmän kuin arvaat.

-
Nopea mieli hitaassa maailmassa
Impulsiivisuutta pidetään usein ongelmana. Asiana, jota pitäisi hillitä, hallita tai korjata. Puhutaan harkitsemattomuudesta, keskeneräisyydestä ja siitä, miten pitäisi pysähtyä ennen kuin toimii. Harvemmin puhutaan siitä, mitä kaikkea impulsiivisuus oikeasti antaa.
Minulle impulsiivisuus on ollut tapa liikkua maailmassa. Ajatus syntyy ja keho on jo liikkeessä. Päätös on tehty ennen kuin sitä on ehditty järkeillä puhki. Usein vasta jälkeenpäin alan ymmärtää, miksi toimin niin kuin toimin.
Impulsiivisuus tuo mukanaan nopean päätöksentekokyvyn. Se synnyttää idearikkautta, rohkeutta kokeilla ja kykyä tarttua hetkiin silloin, kun toiset vielä pohtivat. Moni asia elämässäni on syntynyt juuri näin: en siksi, että tiesin tarkalleen mihin olen menossa, vaan siksi että uskalsin lähteä liikkeelle.
Samalla impulsiivisuus voi kuormittaa. Se voi viedä liian moneen suuntaan yhtä aikaa. Innostus roihahtaa, mutta sammuu nopeasti. Asiat jäävät kesken, tai niitä kasaantuu liikaa. Välillä tuntuu, että oma mieli käy nopeammin kuin elämä ympärillä ehtii mukaan.
Ongelma ei ehkä ole impulsiivisuus itsessään, vaan se, että maailma on rakennettu hitaamman rytmin ehdoilla. Suunnitelmat, aikataulut ja pitkäjänteisyys ovat arvoja, joiden keskellä nopea mieli joutuu jatkuvasti perustelemaan olemassaoloaan.
Impulsiivisuutta ei kuitenkaan tarvitse tukahduttaa, jotta voisi elää tasapainoista elämää. Sitä tarvitsee oppia tunnistamaan. Milloin impulssi vie kohti elämää ja luovuutta. Milloin se vie kohti kuormitusta ja uupumista. Milloin on hyvä mennä, ja milloin pysähtyä.
Hallinta ei tarkoita sitä, että kaikki impulssit pitäisi estää. Se tarkoittaa sitä, että oppii kuuntelemaan itseään paremmin. Erottamaan hetket, joissa liike syntyy innosta, niistä hetkistä, joissa liike on pakoa tai levottomuutta.
Impulsiivisuus voi olla voimavara silloin, kun sen rinnalle rakentuu ymmärrystä ja lempeyttä. Kun itseltään ei vaadi jatkuvaa muuttumista, vaan hyväksyy sen tavan, jolla mieli toimii. Kaikkea ei tarvitse tehdä valmiiksi. Kaikkea ei tarvitse viedä loppuun asti. Aloittaminenkin on jo tekemistä.
Ehkä impulsiivisuus ei ole vika, joka pitää korjata. Ehkä se on kieli, jota opettelemme ymmärtämään. Tapa olla maailmassa, joka ei aina pysy mukana, mutta joka voi opettaa meille jotain olennaista omasta rytmistämme.
Entä jos nopea mieli ei ole ongelma hitaassa maailmassa – vaan muistutus siitä, että kaikkien ei tarvitse elää samalla tahdilla?