Mun maailmain syntyi tarpeesta, ei suunnitelmasta. Jossain vaiheessa huomasin, että suuri osa sisällöstä, jota ympärilläni näin, perustui joko suorittamiseen, nopeisiin ratkaisuihin tai valmiisiin lupauksiin. Kaikessa oli aina selkeä päämäärä, tavoite ja mittari. Mutta oma elämäni ei toiminut niin.
Elämä oli – ja on – täynnä päällekkäisiä projekteja: työtä, arkea, vastuuta, oppimista ja jatkuvaa muutosta. Kaiken keskellä alkoi tuntua, että tila omalle ajattelulle kapeni. Että uteliaisuus ja kokeilu jäivät vaatimusten ja odotusten alle.
Loin Mun maailmain siksi, että tarvitsin paikan, jossa elämä ei ole projekti, joka pitää saada valmiiksi. Paikan, jossa saa olla vaiheessa, etsiä, erehtyä ja aloittaa uudelleen ilman selityksiä. Halusin ympäristön, jossa oppiminen tapahtuu elämän mukana eikä sitä vastaan.
Tämä ei ole vastalause työlle, kehittymiselle tai tavoitteille. Tämä on muistutus siitä, että ihminen ei saa kadota niiden alle. Että merkitys syntyy usein niistä pienistä, arkisista havainnoista, joita ei voi aikatauluttaa tai optimoida.
Mun maailmain on rakennettu niille, jotka kaipaavat selkeyttä ilman yksinkertaistamista. Merkitystä ilman vaatimuksia. Oppimista, joka ei perustu jatkuvaan itsensä korjaamiseen.
Tämä on kutsu pysähtyä ja kysyä:
Mitä minä oikeasti haluan oppia, rakentaa ja elää – juuri nyt?